Parhaat kolikkopelit Golden Hero
Tämän pienen ja mielenkiintoisen pelivalmistajan portfoliosta löytyy tällä hetkellä hieman yli 20 erilaista kolikkopeliä. Nopeasti vilkaistuna pelit ovat keskenään melko samankaltaisia, mutta tarkemmin perehdyttäessä pelien yksilölliset erot aukeavat paremmin.
Graafiset toteutukset ovat kaikissa Golden Hero -studion peleissä hyvin huoliteltuja, ja ne ovat kehitetty etenkin mobiililaitteilla pelattaviksi. Alapuolella olemme esitelleet muutamia yhtiön tunnetuimpia pelijulkaisuja!
Engeki Rising X50
Engeki Rising X50 on jatko-osa aikaisemmin julkaistulle Raigeki Rising X30 -kolikkopelille. Kyseessä on hyvin tavalliselta vaikuttava slotti, jota on erikoistoimintojen lisäksi höystetty myös japanilaisella pachinko-matematiikalla!
Kiekolla nähdään värikkäästi valaistuja kirjaimia, BAR-symboleita sekä tulikuumina palavia tulenlieskoja. Kolmesta kiekosta rakentuvan peruspelin lisäksi Engeki Rising X50 sisältää Engeki-tilan kaltaisia erikoisuuksia – tällöin kiekkojen yläpuolella näkyvä kerroin kasvaa niin kauan, kunnes uusia Engeki-symboleita ei enää ilmesty pelialueelle. Parhaassa tapauksessa voit saada voitoillesi jopa 50-kertaisen lisäkertoimen.
Kiekoilla tavataan myös värikäs wild-symboli, joka auttaa voittoyhdistelmien muodostamisessa korvaten muita symboleita. Engeki Rising X50 -kolikkopelin päävoitto on muhkeat 2,500x!
Dreams of Gold Delight
Dreams of Gold Delight on niin ikään pachinko-tyylinen kolikkopeli, joka sopii erinomaisesti kullasta ja kimalluksesta pitäville pelaajille! Kiekoilla vilkkuu kultaisten sammakoiden lisäksi lukuisia Aasia-teemaisia symboleita, eikä Golden Hero ole tässä pelissä todella erikoistoiminnoissa säästellyt.
Onnistuessasi nappaamaan voittolinjalle samalla kierroksella vähintään kolme Respin-symbolia, käynnistyy uudelleenpyöräytys. Kolme punaista 8-symbolia puolestaan ovat lippusi pelin Big Win Rush -ilmaiskierroksille, jolloin luvassa voi olla todella jättimäisiä voittoja. The Goddess -bonuspeli puolestaan saattaa käynnistyä satunnaisesti milloin tahansa, ja tällöin voit seurata ilmaiskierrosten ja lisävoittokerrointen takovan pelikassaasi voittoja itsestään!
Dreams of Gold Delight on lukuisista lisätoiminnoistaan huolimatta helppokäyttöinen kolikkopeli, joka todistaa Golden Hero -studiolla olevan kyky valmistaa kilpailukykyisiä julkaisuja.
Reel Bonanza
Edellä mainittuihin villeihin julkaisuihin verrattuna kolmesta kiekosta ja yhdestä voittolinjasta koostuva Reel Bonanza vaikuttaa hyvin perinteiseltä kolikkopeliltä. Tavallisesti yleisilmeestään huolimatta tämäkin peli sisältää hauskoja erikoisuuksia!
Pelikentän päädyssä näkyvä lisäkiekko voi tuoda tullessaan kertavoittoja, ilmaiskierroksia tai lisävoittokertoimia kierrosvoitoillesi. Bonanza Bonus -toiminto aktivoituu, kun voittoa ei muodostu ja lisäkiekkoon valikoituu bonussymboli. Kierrospanoksellesi arvotaan satunnainen kerroin, joka voi olla alkuperäinen panoksesi jopa 25-kertaisesti.
Reel Bonanza on loistava pelivaihtoehto perinteisemmistä kolikkopeleistä pitäville. Tässä vuonna 2020 julkaistussa slotissa volatiliteetti on keskitasoa, joten voittoja pitäisi napsua kohdalle melko tasaisesti.
Wild Dragon
Wild Dragon on todella erikoisen näköinen peli – kiekkoja on kolme, ja voittolinjat muodostavat timantin muotoisen keskiön. Tämän ansiosta pelissä on kolme voittolinjaa, vaikkei ensimmäisellä ja viimeisellä kiekolla ole näkyvissä kuin yksi symboli!
Tavallinen wild-symboli voi korvata voittoyhdistelmässä minkä tahansa tavallisen symbolin, tuoden samalla voittolinjalle kaksinkertaisen voittokertoimen. Dragon-symboli voi niin ikään korvata muita merkkejä, ja aina keskimmäiselle kiekolle pyörähtäessään se nytkähtää peittämään koko kiekon.
Hyvin pelkistetysti toteutettu Wild Dragon on tempoltaan nopea peli, jonka säännöt otat haltuun helposti. Koko kiekon peittävän wildin avulla voit voittaa panoksesi takaisin jopa 225-kertaisena, ja onneasi pääset kokeilemaan pienimmillään 0,20 euron panoksella.
Hawaiian Dream
Lämpöä, aurinkoa, meri… kukapa ei haluaisi olla Havaijilla – ja Hawaiian Dream tarjoaa siihen oivan mahdollisuuden! Kyseessä on yksi Golden Heron suosituimmista sloteista, ja tunnelmasta pääset nauttimaan myös lukuisilla suomalaiskasinoilla.
Pelin kiekoilla tavataan teemaan sopivia symboleita, joista erilaiset seiskasymbolit ovat kaikista arvokkaimpia. Respin-symbolin puolestaan johdattaa sinut uusintapyöräytykselle, mikäli onnistut saamaan samalle voittolinjalle vähintään kolme kyseistä symbolia. Voittolinjoja kolmikiekkoisella pelikentällä on viisi kappaletta.
Ilmaiskierroksille pääset, mikäli vaaleat kukat loistavat kiekkojen yläpuolella ja voittolinjallesi pyörähtää kolme seiskaa. Lisäksi tältä pelikierrokselta maksetaan totta kai myös tavallinen kierrosvoitto panoksesi mukaan.
Hawaiian Dream -pelin kiekkojen takana aukeaa kaunis merimaisema ja taustalla pauhaa aito Havaijilainen musiikki. Tämän leppoisammaksi ei voi meininki juuri enää muuttua!