10 Taikauskoista Tapaa Parantamaan Pelionnea

10 Superstitious Meets to Heal Pelion

#1 Värin Voimaa

Punaisen värin uskotaan tuovan hyvää onnea aasialaisessa kulttuurissa. Vanhojen tarujen mukaan punainen vetää puoleensa onnellisuutta, hyvää tuuria sekä menestystä. Koko huonetta ei ehkä kannata maalata punaiseksi, mutta kannattaa kokeilla punaiseen paitaan sonnustautumista.

#2 Toiveiden Toistaminen

Monet uskovat, ettei omia toiveita kannata sanoa ääneen, sillä tällä uskotaan olevan kumoava vaikutus. Toistamalla toiveesi ääneen estät niitä tapahtumasta, joten pelejä aloittaessa ei kannata kertoa ääneen voittohaaveista. Ota rahapelit netissä haltuun hissun kissun ja juhlista voittoa vasta sen osuessa kohdallesi.

#3 Hyväntuulisena Pelaamaan

Lukuisissa kulttuureissa uskotaan oman mielialan heijastavan tekemiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että hyväntuulisena pelatessa myös lopputulos on positiivinen. Jos tähän taruun on uskominen, ei pahalla päällä kannata siirtyä pelipöytiin. Mikäli tunnet olosi energiseksi sekä onnekkaaksi, valitse mieluisa pelipaikka valitsemiemme parhaiden nettikasinoiden joukosta ja käynnistä hauskanpito. Esimerkiksi netin pikakasinot mahdollistavat pelaamisen aloittamisen vain muutamassa minuutissa!

#4 Hevosenkengästä Onnea

Hevosenkenkä on perinteinen onnenamuletti, joka on saanut alkunsa Pyhästä Dunstanista. Tarinan mukaan Dunstan kiinnitti hevosenkengät Saatanan jalkaan hevosen kavion sijasta. Myöhemmin Pyhä Dunstan ja Saatana sopivat, että kengittäjä poistaa hevosenkengän Saatanan jalasta, jos hän jättää rauhaan ne paikat, joiden ovensuussa roikkuu hevosenkenkä. Yhä tänä päivänä uskotaan, että mikäli hevosenkenkä roikkuu suuaukko ylöspäin, se täyttää itsensä hyvällä onnella. Mikäli suuaukko taas on alaspäin, hyvä onni valuu sieltä pois.

#5 Perinteinen Neliapila

Onnea parantavia tekijöitä ei voi listata ilman, että mainitsee klassisen neliapilan. Tuo nelilehtinen apila on yksi tunnetuimmista onnensymboleista. Erään uskomuksen mukaan Jumalan luoma Eeva lähti Eedenin puutarhasta neliapila mukanaan. Toiset taas uskovat, että neliapiloiden harvinaisuus on juuri se, mikä tuo hyvää onnea. Neliapila perinteisesti symboloi onnea, toivoa, uskoa sekä rakkautta. Monet pelurit kantavatkin neliapinaa mukanaan pelipöydissä kasinoilla. Monet pelintarjoajat ovat luoneet slotteja, joiden teemana on juuri onnekkaan neliapilat, kuten Play’n GO pelitalon Slots O’Gold Megaways -kolikkopeli.

#6 Noppaan Puhaltaminen

Erityisesti noppapelejä pelatessa, pelaajilla on tapana puhaltaa noppaan hyvän onnen toivossa ennen heittämistä. Kyseinen taikauskoinen tapa esiintyy lukuisissa kasinoteemaisissa elokuvissa. Kolikkopeleissä tätä ei voi soveltaa, mutta vaikkapa rulettia pelatessa voi puhaltaa onnekkaasti rulettikuulaan. Taikauskon alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa. Toiset uskovat sen olleen yksinkertaisesti tapa puhdistaa likainen noppa kadulla pelatessa. Toiset taas epäilevät puhaltajien yrittäneen huijata kiinnittämällä nopan yhdelle sivulle jotain tahmeaa, joka saisi sen liimautumaan pelialustaan haluttuun asentoon ja olisi tapa huijata kasinopeleissä.

#7 Onnennumero Seitsemän

Luku seitsemän on kautta aikojen ollut onnenumero. Monet asiat ja tapahtumat viittaavat juuri seitsemään ja kyseinen numero on myös kaikkein suosituin hääpäivä. Luku seitsemän on tärkeä numero monissa uskonnoissa, ja esimerkiksi Raamatussa siihen viitataan useasti. Kyseinen numero vilisee kasinoilla aina kolikkopelien jackpotista noppapeli Crapsin voittamiseen.

#8 Onnekas Jäniksenkäpälä

Lukuisissa eri kulttuureissa jäniksenkäpälää pidetään onnenamuletti. Perinteisesti jäniksenkäpälää pidetään omaisuuden sekä hedelmällisyyden symbolina, mutta monet kantavat sitä mukanaan paremman onnen toivossa. Kelttiläiset uskoivat jäniksenkäpälän tuomaan hyvään onneen jo 600 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Yhä tänä päivänä kyseistä onnenamulettia kannetaan mukana ja monet pelurit kantavatkin sitä kasinoilla pelipöydissä mukanaan toivoessaan parempaa pelionnea.

#9 Sormien Ristiminen

Taikauskoisten tapojen ei tarvitse olla suuria, vaan hyvin pienet arkipäiväiset eleet voitat tuoda hyvää onnea. Sormien ristiminen on yksi näistä tavoista, jota monet meistä käyttävät päivittäin toivoessaan jonkun asian toteutuvan. Kyseisen tavan alkuperää ei tiedetä, mutta jotkut epäilevät sen liittyvät kristinuskoon ja ristin suojelevaan voimaan.

#10 Onnekkaat Annokset

Eräissä kulttuureissa on ruokia, joiden uskotaan parantavan hyvää onnea. Vihreä on tunnetusti onnenväri, neliapilat, dollarit jne, joten toisen uskovat vihreän ruoan parantavan onnea. Aasialaiset uskovat taas pitkien nuudeleiden ennustavan pitkää ikää, mistä johtuen kyseinen ruoka on suosittua. Pyöreän muotonsa ansiosta kolikoita muistuttavat linssit ovat yleistä ruokaa Italiassa uudenvuoden aattona tuodakseen rahaa ja vaurautta seuraavalle vuodelle.

Uudet Netticasinot

Dolly Casino

Dolly Casino

 100% / 500 €

  100 ilmaiskierrosta

Pelaa Arvostelu
Mahti

Mahti

 Uutta joulukuussa 2021!

 

Pelaa Arvostelu
Krista Helenius

Krista Helenius

Published: 26 helmikuun, 2021

Last Updated: 19 elokuun, 2022

Laatukasinot

10 Taikauskoista Tapaa Parantamaan Pelionnea