Evolution Gamingin vuosikertomus julkaistu

evolution gaming

 

Suosittuja sekä laadukkaita livekasinopelejä valmistava Evolution Gaming julkaisi eilen vuosikertomuksensa, ja se oli kaunista katseltavaa. Neljäs vuosineljännes nostatti yhtiön liikevoittoa huikeat 68 prosenttia. Rahassa tämä merkitsi 177,7 miljoonaa euroa (106.). Koko vuotta tarkasteltuna lukemat näyttävät loistavilta silloinkin. Liikevoitto kasvoi näet 53 prosenttia 365,8 miljoonasta eurosta huimaan 561,1 miljoonaan euroon!


Laatukasinot-tiimi seurasi tulosten julkistamista herkällä korvalla ja tarkalla silmällä, sillä olemme viime aikoina alkaneet tarkastella kasinoalaa myös sijoittamisen aspektista. Pelaaminen ja voittojen tavoittelu sitä kautta on hauskaa, mutta samoin osakekursseista voi saada mukavia kicksejä – etenkin näin vuosikertomusten julkaisun aikaan.

Mitkä tekijät siivittivät Evolution Gamingin näin loistavaan tulokseen?

Mahtava tulos ei toki ole sattumaa. Evolution Gaming on yhtiönä toteuttanut tarkkaan harkittua strategiaa esimerkiksi yritysostojen osalta. Loistavana taktisena vetona voidaan pitää esimerkiksi NetEntin livepuolen ostamista. Lisäksi Evolutionin vahvuutena pidetään yleisesti sitä, miten osuvaa markkina-analyysiä sen onnistuu vuosi toisensa jälkeen tehdä. Tästä erinomainen esimerkki on suomalaisille markkinoille aivan erityisesti suunnattu Suomalainen Ruletti.

 

NetEntin livepuolen kauppa toteutui suuren mediahuomion saattelemana 1. joulukuuta 2020. Viimeisellä neljänneksellä Evolution julkaisi myös maailman ensimmäisen Live Craps-pelin, joka toi sekin varsin mukavaa pöhinää yhtiön ympärille.

 

Kasvua pääsi syntymään myös tuotteiden kasvavan kysynnän johdosta, sekä vuoden 2020 aikana tehtyjen sijoitusten mahdollistaman hyvän vipuvarren ansiosta. Toimitusjohtaja kertoi vuosikertomuksessa olevansa erityisen tyytyväinen siihen, että pelaajien määrässä ja sitoutumisessa nähdään jatkuvasti positiivista kasvua.

 

Hänen mukaansa vuonna 2020 julkaistut livekasinopelit suoriutuivat hyvin. Vuoden 2021 aikana Evolution Gaming aikoo kasvattaa viihdepuoltaan entisestään, ja tavoittelee uudenlaisten pelaajasegmenttien palvelemista. Jäämme siis suurella mielenkiinnolla seuraamaan, millaiseksi Evolution Gamingin vuosi 2021 tästä vielä muodostuu – niin pelien kuin esimerkiksi yhtiön osakkeisiin sijoittamisen osalta.

 

Sijoittaminen rahapeliosakkeisiin

Euroopan rahapelimarkkinoiden on arvioitu olevan jo noin 100 miljardin euron arvoinen. Se on hurja luku, mutta myös helppo ymmärtää. Rahapelaaminen on viihdettä siinä missä moni muukin ajanviete, ja sitä harrastetaan kaikissa maissa – enemmän tai vähemmän. Nettipelien osuus Euroopan rahapelimarkkinoista on ollut noin viidennes, mutta etenkin koronapandemian aikana ja sen jäljiltä tuo osuus on varmasti vahvassa kasvussa.

 

Kuten ehkä jo tiedätkin, vaihtelee mahdollisuudet pelaamiselle eri maittain suurestikin. Suomessa rahapelaamista pyritään hallinnoimaan valtion monopolin avulla, joissakin maissa on pelaamisen blokkeja ja osassa taas löytyy tälle kokonaan oma lisenssijärjestelmänsä.

 

Kasino on bisneksenä yleensä hyvin kannattavaa, ainakin jos markkinointi ja palvelut osuvat kohdalleen. Pelaajilla on aina realistinen mahdollisuus voittaa todella suuria summia oikeaa rahaa, mutta käytännössä talo voittaa kuitenkin aina.

 

Pelit palauttavat tietyn prosenttiosuuden niihin asetetuista panostuksista, ja loput jäävät talolle, eli nettikasinolle. Tässä mielessä kasinot ja pelivalmistajat, sekä muut kasinoalaan vahvasti liittyvät toimijat, ovat erityisen houkutteleva kohde myös sijoittajan näkökulmasta. 

 

Rahapelaaminen nähdään hyvänä sijoituskohteena myös siksi, ettei siihen yleensä kohdistu voimakkaita suhdannevaihteluita. Itse asiassa, suhdannevaihtelu on pelaamisen kohdalla hyvin pientä vuodesta tai vuodenajasta riippumatta. Tämä on näkynyt hienosti myös koronan aikana.

Riskit on hyvä huomioida

Toisaalta rahapelaamiseen sijoittamisessa on riskinsä, kuten kaikessa muussakin sijoittamisessa. Peliyhtiöihin, kuten Evolution Gamingiin, sijoittaminen voi olla kuitenkin riskaabelia siinä mielessä, että esimerkiksi maakohtaiset lainsäädännöt voivat muuttua ja rajoittaa peliyhtiöiden toimintaa nopeasti merkittävälläkin tavalla.

 

Entäpä sitten konsolidaatio? Se on myös hyvä huomioida, ja Evolution Gaming on siitä periaatteessa erinomainen esimerkki. Konsolidaatiolla pelialalla tarkoitetaan tilannetta, jossa alan toimijoita on koko ajan vain vähemmän. Tämä tapahtuu yritysostojen ja sulauttamisten kautta: suuret yhtiöt ostavat pois pienempiä yrityksiä, ja näin niistä kasvaa aina vain suurempia yhtiöitä. Yhden brändin alla voi lopulta olla jopa kymmeniä, ellei satoja erilaisia rahapelaamiseen liittyviä toimijoita.

Pelintuottajat sijoituskohteena

Pelintuottajat ovat listautuneet pörssiin jo hyvän aikaa. Evolution Gaming on näistä siis vain yksi esimerkki. Esimerkiksi NetEnt on listautunut Tukholman pörssiin jo yli kymmenen vuotta sitten. Yhtiön kurssikehitys on seurannut melko tarkasti yhtiön suosiota pelaajien keskuudessa.

 

Kasinotaloista kiinnostavia sijoituskohteita sen sijaan ovat esimerkiksi Mr Green, LeoVegas ja Betsson. Lisäksi erilaiset affiliate-toimintaan keskittyneet yhtiöt voivat olla fiksuja valintoja.

 

Miten sijoittaa rahapeliyhtiöihin?

Evolution Gaming ja monet muut kasinomaailmaan liittyvät yhtiöt löytyvät tätä nykyä mm. Tukholman pörssistä. Monen kotimaisen pankin asiakkaana löydät kaikki kasinoalan kohteet todella helposti suoraan mobiilipankista. Sieltä voit myös ottaa näitä yhtiöitä seurantaan. Vaikka et vielä olisikaan aloittanut sijoitustoimintaa, alat oppia aiheesta jo pelkästään päivittäin kurssien kehitystä tarkkailemalla.

 

Ota suunnaksi Tukholman pörssi

Suomalaisiin kasinoalan yhtiöihin ei ole mahdollista sijoittaa, sillä Veikkauksen monopoli säätelee meillä kaikkea rahapelaamiseen liittyvää toimintaa. Meiltä et siis löydä yhtään pörssilistattua rahapeliyhtiötä. Suunnaksi onkin hyvä ottaa naapurimaa Ruotsi, jossa rahapelaamiseen suhtaudutaan monessa mielessä kotimaata fiksummin. Suurin osa rahapeliyhtiöistä löytyy Tukholman pörssistä, ja osan voit bongata myös Nasdaqista.

 

Evolution, muut yhtiöt ja tulevaisuus

Kasinopelaamista voi lähteä katsomaan uudelta kannalta: ehkä sinulla on olemassa tietyt suosikkikasinot tai pelivalmistajat, joiden peleissä pelaat eniten? Samalla sinulle on saattanut jopa hieman huomaamattasi syntyä vähintään kevyttä ymmärrystä siitä, mitkä ovat eri tahojen vahvuudet? Näitä tietoja kannattaa hyödyntää, ei siis ainoastaan pelaamalla. Suosittelemme, että otat pelaamisen rinnalle myös toisen rahaan liittyvän harrastuksen: sijoittamisen kasinobisnekseen!

Uudet Netticasinot

Dolly Casino

Dolly Casino

 100% / 500 €

  100 ilmaiskierrosta

Pelaa Arvostelu
Mahti

Mahti

 Uutta joulukuussa 2021!

 

Pelaa Arvostelu