Historian TOP 5 Suurimmat Kasinoiden Ryöstöt

Historian TOP 5 Suurimmat Kasinoiden Ryöstöt

 

Oli kyseessä junat, pankit taikka kasinot, erilaiset ryöstöt ovat kiinnostaneet meitä läpi historian. Miljoonien varastamisessa on jotain todella kutkuttavaa ja se onkin lukuisien suosittujen elokuvien juonen käänteenä. Järisyttävät ryöstöt eivät ole vain fiktiivisiä tapahtumia, ja siksi olemmekin koonneet yhteen kaikkien aikojen suurimmat kasinoiden varkaudet.

 

#5 Soboba Casino – Las Vegas

Monet varkaudet vaikuttavat saaneensa inspiraationsa legendaarisesta Ocean’s-elokuvasarjasta, mutta tämän epäonnistuneen ryöstön suunnittelija on avoimesti myöntänyt elokuvan toimineen kyseisen keikan inspiraationa.

 

Ronaldo Luda Ramos oli Vegasin Soboban työntekijä ja hän oli muun muassa vastuussa kasinon  turvakameroiden asennuksesta. Mikä tulee sisäpiiritemppuun, ei parempaa tekijää tälle voisi olla.

 

Ramos tyrmäsi kollegansa pippurisumutteella, jonka jälkeen hän sitoi tämän ilmastointiteipillä. Myohemmin hän sitoi vielä kaksi muuta kollegaansa, uhaten näitä aseella, joka paljastui väärennökseksi.

Ramos tunki 1,5 miljoonaa dollaria urheilukassiin ja paketin paikalta ulkona odottavan kuljettajan kanssa. Molemmat jäivät kiinni muutaman päivän päästä ja Ramoksen kerrotaan udelleen, onnistuiko hänen päihittää Ocean’s 11 -elokuvan saalis.

 

#4 Ritz Casino – Lontoo

Elokuvan yleensä päättyvät siihen, että varkaan pakenevat aseiden paukkuessa tai jäävät kiinni hotellihuoneessa, käteiset sängylle levitettynä. Harvoin varkaat saavat pitää voittonsa. Niin kuitenkin kävi itäeurooppalaiselle kolmikolle, jonka onnistunut keikka Lontoon hienostohotellin Ritzin kasinolla rikastutti heitä 1,5 miljoonan punnan verran.

 

Kolmikko käytti laseria kännyköillään, jonka avulla he pystyivät määrittämään rulettikuulan ja -pyörän nopeuden, sekä mikä numero luultavimmin tulisi seuraavaksi. Informaatio lähetettiin suoraan tietokoneella, jonka avulla kolmikko pystyi analysoimaan parhaat todennäköisyydet. Vaikka heidän pidätettiin lopulta ja heidän pankkitilinsä jäädytettiin, tuomari päätti oikeudessa, että he eivät olleet tehneet mitään laitonta ja he saivat pitää koko voittopotin itsellään.

 

#3 Circus Circus – Las Vegas

Eräs yksinkertainen seikka jää monilta suurien ryöstöjen tekijöiltä miettimättä. Miljoonia varastaneita nimittäin etsitään koko heidän loppu elämänsä, joten piileksimiselle ei näy loppua. Yksi esimerkki on asein Las Vegasin Circus Circus kasinon varastanut vain 21-vuotias Heather Tallchief, joka kaahasi pois rikospaikalta vuonna 1993 2,5 miljoonaa dollaria mukanaan.

 

Tallchief ehti piileskellä Euroopassa yli vuosikymmenen käyttäen väärennettyjä henkilöllisyystodistuksia kunnes ilmiantoi itsensä vuonna 2006. Hän halusi palata takaisin Amerikkaan ja halusi mahdollistaa 10-vuotiaalle pojalleen normaalin elämän ilman pakoilua ja piileskelyä. Hän istui reilun viiden vuoden tuomion ja pääsi tämän jälkeen koevapauteen. Hän elää tänä päivänä Amerikan Nevadassa

 

#2 Stardust Casino – Las Vegas

Monet suurimmista rikoksista sijoittuvat Lss Vegasiin. Ei ihme, sillä se on maailman suurin kasinoparatiisi ja sillä sijaitsee tolkuttomasti käteistä, mikä tekee siitä otollisen ryöstö kohteen. Stardust Casino oli yksi tunnetuimmista kasinoista, mutta se tunnetaan myös mystisestä ja selvittämättömästä varkaudesta.

 

Kasinon kassatyöntekijä Bill Brennan eräänä päivänä vuonna 1992 oli töissä tavalliseen tapaansa ja pakkasi kylmän viileästi reppuunsa puoli miljoonaa dollaria käteisenä. Hän poistui kasinon pääovista kävellen ilman aseita tai muuta teknologiaa.

 

Brennan katosi jälkiä jättämättä ja on edelleen etsitty rikollinen Amerikassa. Jotkut epäilevät Stardust kasinolla olleen yhteyksiä mafiaan, joka ei ilahtunut Brennanin teosta ja päätti hänen päivänsä.

 

#1 Crown Casino – Perth

Yksi yhdistävä tekijä suurimmilla keikoilla on se, että ne usein ovat sisäpiirin hommia. Tämä pätee ehdottomasti listamme ykkösryöstöön, jossa varas pakeni paikalta sensaatiomaiset 32 miljoonaa dollaria mukanaan. Turvakameroita tarkkaileva kasinon työntekijä antoi pelitietoja eräälle suurpelurille, joka vinkkien avulla miten pelata.

 

Kaksikko ehti tienata useiden peli-iltojen aikana itselleen jopa 32 miljoonaa, ennen kuin he jäivät kiinni ja työntekijä tietenkin irtisanottiin. Suurien voittosummien maksaminen on hidasta, joten lähes kaikki huijatuista rahoista oli vielä kasinon hallussa. Näin ollen huijauksia tehneen pelaajan onnistui palata omaan kotimaahansa ilman tuomiota.

Uudet Netticasinot

Dolly Casino

Dolly Casino

 100% / 500 €

  100 ilmaiskierrosta

Pelaa Arvostelu
Mahti

Mahti

 Uutta joulukuussa 2021!

 

Pelaa Arvostelu