Seitsemän Onnenkalua Parantamaan Voittomahdollisuuksia

Neliapila

 

Pelionnea ei voi koskaan parantaa liikaa, joten kaivoimme tietoa perinteisistä onnenkaluista! Vaikka et täysin uskoisikaan taikauskoisiin tapoihin, ei yrityksistä haittaakaan ole.

 

Mikäli kaipaat apua sopivan onnenamuletin löytämiseen, lue eteenpäin ja valitse seuraavista seitsemästä suosituista vaihtoehdoista itsellesi sopiva.

 

1. Neliapila

Perinteinen irlantilainen onnensymboli on suomalaistenkin tuntema neliapila. Kuka meistä ei olisi joskus kontannut niityllä etsimässä nelilapilaaa tavallisten joukosta. Todennäköisyys ei ole puolellamme, sillä vain yksi kymmenestätuhannesta apilasta on nelilehtinen. Harvinaisuuteen suuri onni juuri piileekin.

 

Keltit uskoivat neliapilan voiman välttävän heihin kohdistuvat rötökset, mikä oli aikoinaan yleisin epäonninen sattuma. Tarun mukaan neliapila tuo kuuluisuutta, vaurautta, terveyttä sekä rakkautta. Ei siis ihme, että kuuluisa Onnettaren suosikki Hannu Hanhi kantaa neliapilaa aina hatussaan.

2. Hevosenkenkä

Toinen yksi suosituimmista onnenkaluista on hevosenkenkä, jonka taustalla on lukuisia eri taruja. Erään uskomuksen mukaan onnekkaat voimat juontavat juurensa siitä, että hevosenkenkä on tehty raudasta. Pahansuopaiset olennot eivät kestäneet koskea rautaan, joten he kiersivät kaukaa ne talot, joiden oviin oli naulattu hevosenkenkä.

 

Toisen legendan mukaan historiallinen Saint Dunstan sai Paholaiselta määräyksen kengittää hänen hevosensa. Hevosen sijaan seppä Dunstan naulasi hevosenkengän suoraan Paholaisen jalkaan, eikä suostunut poistamaan sitä, ennen kuin tämä lupasi jättää rauhaan kaikki talot, joiden ovissa oli hevosenkenkä.

 

Oli legenda saanut alkunsa mistä tahansa, hevosenkenkä on hauska tapa tuomaan lisää onnea. Ripusta sellainen pelihuoneesi päädyt kohti kattoon päin. Näin hevosenkenkä täytyy hyvällä onnella.

 

3. Nopat

Kun ottaa huomioon, kuinka monta onnenpeliä pelataan juuri nopilla, ei ole ihme, että se kuuluu onnenesineiden joukkoon. Toisen maailmansodan aikana sotilaslentokoneiden pilotit palasivat missioiltaan todella huonoin todennäköisyyksin.

 

Sotilaat kantoivatkin mukanaan omia onnenamulettejaan parantamaan mahdollisuuksia kotiinpaluusta. Kasinopeleihin liittyvät esineet, kuten pelikortit ja nopat olivat suosittuja onnenamuletteja.

 

Toisen maailmansodan tavan tietäen amerikkalainen yritys Deccofelt Corp alkoikin valmistamaan markkinoille karvaisia noppia autojen peleihin ripustettavaksi vuonna 1959 ja näin perinne sai alkunsa.

 

4. Leppäkerttu

Leppäkertut ovat yleisiä ötököitä ympäri maailmaa ja monissa kulttuureissa niiden uskotaan tuovan roppakaupalla onnea. Saksaksi leppäkerttua kutsutaankin nimellä ’’Glueckskaefer’’ eli kirjaimellisesti onnen ötökkä.

 

Eräissä kulttuureissa uskotaan leppäkertun laskeutumisen päälle parantavan onnea, kunhan et vain pyyhkäise sitä pois. Toisissa taas miehen ja naisen ajatellaan rakastuvan, jos he yhdessä näkevät leppäkertun.

 

Belgiassa leppäkerttu kävelemässä naisen kädellä oli merkki siitä, että tämä pääsee pian naimisiin. Suuri määrä leppäkerttuja keväällä taas on merkki maanviljelijöille, että tiedossa on hyvä sato.

 

Muista, että mitä punaisempi leppäkerttu ja mitä enemmän pisteitä, sitä suurempaa onnea se myös tuo. Leppäkertun tappaminen tietää taas todella huonoa tuuria.

 

5. Jäniksenkäpälä

Jäniksen käpälät ovat tunnettuja onnenamuletteja, olivat ne sitten aitoja tai ei. Monet kantavat niitä mukanaan avaimenperissä, mutta eivät ehkä tiedä, mistä legenda on saanut alkunsa.

 

Uskotaan, että jäniksen vasemman käpälän jälki rakennustyömaan sementissä pitää pahat loitolla. Onneksi nykyään pääsee hieman helpommalla ja onnenamuletin voi ostaa suoraan kaupasta.

 

Jäniksen käpälä on helppo sujauttaa taskuun pelien ajaksi. Muista kuitenkin, että vasan käpälä tuo runsaasti onnea, kun taas oikea käpälä tietää huonoa tuuria.

 

6. Onneneläimet

Jänikset ja leppäkertut eivät ole ainoita onnekkaita eläimiä. Kiinassa sekä kultakalojen, että lohikäärmeiden uskotaan tuovan onnea ja menestystä. Japanissa kilpikonnat ovat tunnettuja hyvästä onnestaan, niiden pitkän eliniän vuoksi. Koreassa pääskyset ovat tarun mukaan onnekkaita.

 

Saksalaiset uskovat onnensikoihin, joita annetaan polettien muodoissa ystäville ja sukulaisille uutena vuotena tuomaan hyvää onnea. Muinaisen egyptiläiset taas uskoivat lehtisarvisten tuovan roppakaupalla onnea. Ottaen huomioon laajan valikoiman, on jokaisen helppo löytää itselleen sopiva onnea tuova eläin.

 

7. Seitsemän

Luku seitsemän on tunnettu onnennumero monissa kulttuureissa. Muinaiset kreikkalaiset kutsuvat lukua 7 täydelliseksi numeroksi sen matemaattisten ominaisuuksien vuoksi.

 

Seitsemän tulee esiin myös viikoissa, onnekkaan sateenkaaren väreissä, 7 planeetan muodossa sekä lisäksi se on voittava numero monissa kasinopeleissä. Moninkertaista voittomahdollisuutesi ja yhdistä kaikki nämä seitsemän onnenkalua parantamaan onneasi!

Uudet Netticasinot

Dolly Casino

Dolly Casino

 100% / 500 €

  100 ilmaiskierrosta

Pelaa Arvostelu
Mahti

Mahti

 Uutta joulukuussa 2021!

 

Pelaa Arvostelu