Veikkaus kuukausirajat 2020 – Sisäministeriö rajoittaa suomalaisten pelaamista pandemian aikana

Veikkauksen kuukausirajat

 

Kotimainen rahapeleihin erikoistunut monopoli, Veikkaus, laskee kuukausittaista tappiorajaa 500 euroon per kuukausi. Rajoitus koskee pääasiallisesti kolikkopelejä sekä muita “pikavoittoja” tarjoavia pelimuotoja. Esimerkiksi pokeri, raaputusarvat, tai vedonlyönti ei kuulu rajoitusten piiriin.

 

Veikkauksen edellinen tappioraja oli 2 000 € / kk, joten pudotusta voitanee pitää varsin merkittävänä. Sisäministeriön käsittelemän rajoituksen on tarkoitus astua voimaan 1.5.2020. Toistaiseksi rajoitusta ollaan suunniteltu pidettäväksi aina Syyskuuhun 2020 asti. 

 

Mitä Veikkauksen toimet tarkoittavat ulkomaisten peliyhtiöiden osalta?

Vaikka Suomessa ollaankin esitetty aikaisemmin mallia rahansiirtojen estämiseksi ulkomaille, tämä ei toistaiseksi ole vielä asian laita. Monet suomalaiset pelaajat ovatkin ehtineet jo pelästymään ihmisoikeuksiensa puolesta, sillä rahansiirtoja koskeva kieltolaki olisi erittäin suuri askel huonompaan suuntaan, ainakin jos avointen pelimarkkinoiden kannalta asiaa tarkastellaan.

 

Toistaiseksi rahansiirtoja, tai pelaamista ei siis ulkomaille suuntautuviin peliyhtiöihin ole rajoitettu millään tavalla, mutta Poliisihallituksen antaman lausunnon mukaan, jonkinlaisia erikoistoimenpiteitä on luvassa mm. mainonnan ja markkinoinnin suhteen.

 

Poliisihallitus on väläytellyt mm. seuraavanlaisia rajoituksia ulkomaisten peliyhtiöiden toimintaan Suomen rajojen sisäpuolella:

 

  • Tehostettu valvonta markkinointikeinoja kohtaan
  • Sosiaalisen median rajoittamista (markkinointia)
  • Ulkomaisessa omistuksessa olevien TVkanavien mainoksia, joissa suomalaisille mainostetaan rahapelejä

 

Poliisihallituksen arpajaishallintopäällikkö Saaramia Varvio mainitsi myös erikseen, että alentamalla tappiorajaa poikkeuksellisissa oloissa ei saa tarkoittaa, että lainvastaisesti Suomeen rahapelejä tarjoavat ulkomaiset toimijat hyötyisivät tilanteesta

 

Kokemuksia kuukausirajojen toimivuudesta

On mahtava uutinen, että pandemian tuomia negatiivisia sivuvaikutuksia sekä taloudellisia ongelmia pyritään ehkäisemään kaikin mahdollisin keinoin, mutta onko Veikkauksen asettamissa rajoituksissa oikeastaan mitään järkeä? Koska maailma ei ole vielä tällaisessa tilanteessa modernina aikana koskaan ollut, voimme rehellisesti sanoa, että emme tiedä!

 

Ulkomaalaiset peliyhtiöt pitävät sen verran suurta markkinaa hallussaan myös suomalaistenkin pelaajien osalta, että äkkiseltään voisi olla vaikea kuvitella rajoitusten tuovan mitään sen kummempia hyötyjä.

 

Suomalaiset nettipelaajat ovat erityisen tietoisia internetin mahdollisuuksista, eikä näin ollen yhden yrityksen kuukausirajat luultavasti tule kovinkaan suurta eroa pelaamiseen tuomaan. Nähdäksemme rajoitus “iskee kaikkein koviten” hieman iäkkäämpään pelaajaryhmään, jossa Veikkauksen tarjoamat pelit ovat olleet heidän silmissään ainoa mahdollinen vaihtoehto.

 

Sisäministeriön luoma ratkaisumalli on kieltämättä mielenkiintoinen, joten jäämme seuraamaan asiaa ja sen kehittymistä tulevina kuukausina!

Uudet Netticasinot

Dolly Casino

Dolly Casino

 100% / 500 €

  100 ilmaiskierrosta

Pelaa Arvostelu
Mahti

Mahti

 Uutta joulukuussa 2021!

 

Pelaa Arvostelu
Scroll up